keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Viime hetken järjestelyjä

Viikon päästä odotellaan jo jännittyneenä lähtöä lentokentälle! Kaikki alkaakin olla valmista lähtöön. Apteekista on ostettu välttämättömyydet, elikkä kyypakkaukset, Osmosalit, maitohappobakteerit, särkylääkkeet ja muut. Koululta saimme survival kitit, joissa on kanylointivälineet, keittikset, kumihanskoja, suusuojia ja sen sellaista, jos sattuu itse sairastumaan. 

Tällä luulis pärjäilevän kolme kuukautta!

Paluulennotkin varasimme eilen Kuala Lumpuriin asti. Tuonne lennämme siis 4.5.. Kualasta ajattelimme jatkaa matkaa tunnin lentomatkan päässä olevalle Langkawin saarelle vielä samana päivänä. Aikamoinen paratiisisaari! En tiedä, kumpaa odotan enemmän, Nepalia vai Langkawia ;) Saarella lomailemme varmaankin viikon verran ja suuntaamme sitten takaisin kotiin. Loppuja paluulentoja ehtii tässä katsella vielä kolme kuukautta.

Vielä pitäisi soitella vakuutusyhtiöön (sain vakuutussopimuksen tänään postissa ja jäi pari asiaa painamaan mieltä) ja hommata työvaatteet harjoitteluun. Ajattelimme myös viedä tuliaisia paikalliselle opettajalle, joka on hoitanut asioitamme Nepalista käsin, sekä majapaikkamme omistajalle. Sitten ei muuta kuin lähtöä jännittelemään - vähän vielä lisää!


keskiviikko 22. tammikuuta 2014

(Melkein) valmiina lähtöön!

Lähtö lähestyy ja pitäis vielä muutama asia hoitaa.. Tässä vähän listaa siitä, mitä kaikkia valmisteluita vaihtoon lähtöön liittyy:

Vaihtoon hakeminen. Meidän koulussa vaihtoon hakeminen tapahtui ihan paperilla, joka täytettiin ja palautettiin. Tämän jälkeen jännitettiin valintoja. Myöntävä päätös tuli sitten sähköpostiin. Hamkissa vaihtoonlähtijät täyttävät vielä sähköiset hakemukset.

Rokotukset. Nepaliin matkustaessa voimassa täytyy olla jäykkäkouristusrokotus sekä polio. Itse otin näistä molemmista tehosteet ennen lähtöä. Myös MPR eli tuhkarokko-sikotauti-vihurirokkorokote täytyy olla voimassa, mutta Suomessa normaalisti siitä saadaan viimeinen tehoste 6-vuotiaana, jonka jälkeen sitä ei tarvitse enää tehostaa. Näiden lisäksi matkaajalla täytyy olla A- ja B-hepatiittirokotteet. B:n olin saanut jo aiemmin, joten ennen lähtöä sain vain A-hepatiittirokotteen. Japaninaivokuumerokote on myös suositeltava, ja itsekin sen otin. Lisäksi sain vielä lavantauti- ja kolerarokotteet. Tällä piikittelyllä ja rokottamisella en varmaankaan sairastu enää ikinä mihinkään tautiin! Rokotteet maksoivat noin 30-60e per rokote, PAITSI Japaninaivokuume, joka maksoi sellaiset 130e/kpl ja tämähän rokotettiin kahdesti. Onneksi koulu osallistui rokotekustannuksiin 150 eurolla. Itselleni rokotteista jäi kustannettavaksi noin 300e.. ei ole halpaa lystiä tuo taudeilta suojautuminen ei!

Lentojen varaaminen. Lennot siis varasimme itse, muutaman mutkan ja toisen lennon peruuntumisen kautta, mutta varasimme kuitenkin! Menomatka on seuraavanlainen:
Helsinki-Vantaalta lähdemme 6.2. klo 7:05, lennämme Amsterdamin kautta Delhiin, Intiaan, jossa olisi tarkoitus olla perillä 7.2. klo 1:10. Delhistä jatkamme matkaa Kathmanduun klo 7:20, ja perillä Kathmandussa olemme siis klo 9:05. Helsinki-Vantaalle kuskiksi buukkasin ihanan mieheni ;)

Majoitus. Meidän majoituksemme Dhulikhelissa järjestyi koulun kautta Sharmila's Guesthouseen, jossa aiemmatkin opiskelijat ovat asuneet. Ensimmäisen viikonlopun tosin yövymme Kathmandussa hotellissa, joka olisi tarkoitus varata vielä tällä viikolla. Kathmandusta Dhulikheliin matkustamme sunnuntaina 9.2., jonne kyyti on järjestetty Kathmandun yliopistollisen sairaalan, jonne olemme menossa harjoitteluun, puolesta. Pääsemme siis aika helpolla noina ekoina päivänä, ei tarvitse kuin olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan! 

Tukihakemukset, muutosilmoitukset Kelaan, muut järjestelyt. Näiden isoimpien juttujen lisäksi on hirveästi pikkuhommia, jotka täytyy hoitaa kuntoon ennen lähtöä. Elikkä opintotukimuutosilmoitus Kelaan, matkustusilmoitus, tukihakemukset, käytännön järjestelyt, vakuutukset... En edes muista kaikkea mitä oon tehnyt näiden parin viime kuun aikana, mutta tässä kai tärkeimmät :)

Seuraavan kerran kirjoittelen toivottavasti lentokoneesta tai -kentältä jostakin matkan varrelta! See you in two weeks ;)